Logo [Moottorikorjaamoiden yhdistys ry]
 
fiilis-uutiset.jpg
 

Uutiset

 
 

Uutiset

05.04.2008

Moottorikorjaamoiden Yhdistyksen vuosikokous 2008


pidettiin Joensuussa, Hotelli Kimmelissä lauantaina 5. huhtikuuta.

Päivä alkoi vuosikokouksella hotelli Kimmelissä, jonka jälkeen lähdettiin bussilla tutustumaan Suomen Kivikeskukseen Juukaan. Juukassa on eräät maailman parhaat vuolukivivarat ja Suomen kaksi johtavaa takka- ja sisustuskivivalmistajaa toimii alueella. Tänne on perustettu myös Kivikylä, jossa kerrotaan kivien synnystä, käytöstä historiallisista ajoista lähtien ja nykyaikaisesta kivien jalostamisesta.

Täältä siirryttiin Kolille, ihailemaan Suomen kansallismaisemaa sekä käytiin Kolin luontokeskuksessa. Osa jopa kiipesi Kolin huipulle

Takaisin tultiin Tammer Diesel Oy:n omistaman Joensuun Moottorikoneistamon kautta, jonne koneistamon johtajan äiti oli valmistanut monien mielestä parhaat koskaan maistamansa karjalanpiiraat. Tammer Dieselin toimitusjohtaja Ismo Tuomi kertoi koneistamon toiminnasta ja
alan ammattilaiset arvioivat koneet ja laitteet. Osa osallistujista ehti vielä saunaan ja tämän jälkeen siirryttiin yhteiselle illalliselle ja ilta jatkui vielä hotellin lukuisissa musiikkiravintoloissa.

Vuosikokouksessa valittiin nykyinen hallitus jatkamaan

Nykyinen puheenjohtaja Simo Jaakkola valittiin yksimielisesti jatkamaan puheenjohtajana. Erovuorossa olevat hallituksen jäsenet Olavi Ojala Jyväskylästä sekä Pertti Ojala Kaarinasta valittiin myös yksimielisesti jatkamaan.

Moottorikorjaamoiden Yhdistyksen hallituksen kokoonpano vuodeksi on:

  • Simo Jaakkola, puheenjohtaja, Forssa
  • Matti Tuomi, Tampere
  • Jarmo Kiviniemi, Ylivieska
  • Olavi Ojala, Jyväskylä
  • Markku Luosujärvi, Rovaniemi
  • Pekka Ranta, Hämeenlinna
  • Pertti Ojala, Kaarina

Moottorikorjaamoiden Yhdistyksen vuosikokouksessa sovittiin myös alustavasti seuraavat kokouspaikat ja ajat:

  • Vuosikokouspaikaksi sovittiin Jyväskylä ja päiväksi lauantai 28.03.09
  • Kesäpäivien pitopaikaksi sovittiin Tallinna ja päiviksi lauantai-sunnuntai 23-24.08

Molemmat ovat työn alla ja näistä tiedotetaan vielä jäsenistöä tarkemmin.

V-J Niemi